HENRY PÖYHIÄN NETTISIVUT
Olen Hyvinkäältä lähtöisin, nykyisin pääasiassa Tampereella työskentelevä esittävien taiteiden ammattilainen. Koulutukseltani olen teatteri-ilmaisun ohjaaja (AmO). TIO-koulutukseni lisäksi olen suorittanut Jyväskylän yliopistolla kirjoittamisen opintokokonaisuudet (2025). Olen suorittanut myös fyysisen teatterin perusopinnot (TeaK, 2017). Taiteellinen työskentelyni tapahtuu näyttämöillä, välitiloissa, digitaalisissa ympäristöissä, kameran edessä ja erilaisissa yhteisöllisissä prosesseissa.
Taustani on näyttelijä- esiintyjälähtöinen ja improvisaatioteatteri on ollut merkittävä osa tekijyyttäni jo 15- vuotta. Olen syventynyt perinteisen teatterin tekemisen lisäksi monitaiteellisen työskentelyn praktiikoihin, soolotyöskentelyyn ja esitystaiteeseen. Olen tehnyt performansseja, ohjannut ja kirjoittanut teatteriesityksiä, työskennellyt hahmotyöskentelyn ja klovnerian parissa, rakentanut installaatioita, sekä toteuttanut kirjallisen monitaidenäyttelyn.
Olen erityisesti kiinnostunut autenttisuuden ja performatiivisen ”minuuden” välisistä jännitteistä, sekä työkaluista joilla nykyidentiteettiä kuratoidaan julkiseksi esitykseksi (profilicity). Näillä aiheilla olen leikitellyt esimerkiksi kokeellisissa Instagramissa toteutetuissa ”profiiliesityksissä”.

Yhteydenotto:
henry.poyhia@gmail.com
Instagram: @henrypoyhia
Tämä nettisivu on esittely.
Sivulla ei tarjota yrityspalveluita.
Sivusto ei ole markkinointia, vaan profiili.